**This is an old revision of the document!**

Johdantoa analyyttiseen järjestelmäajatteluun

Johdanto

Kirjoituksen tarkoitus ja kohderyhmä

Tämä kirjoitus toimii “semitieteellisenä” filosofisena johdantona kokonaisvaltaiseen (holistiseen) systeemiajatteluun ja systeemien teoriaan, systeemien ohjaamiseen (kybernetiikka), elinkelpoisten ja itseorganisoituvien kompleksisten systeemien käsitteeseen, peliteoriaan ja moneen muuhun asiaan. Olen tutkinut mm. Erilaisia systeemeihin liittyviä teorioita, peliteoriaa, kybernetiikkaa, metafysiikkaa, tekoälyä ja paljon muuta jo jonkin aikaa (vuodesta 2014) ja minulla alkaa olemaan jonkinlainen käsitys siitä, miten erilaiset systeemit toimivat. Tämä dokumentti on eräänlainen kooste ja johdanto siitä, miten minä tällä hetkellä (Keväällä 2020) asiat ymmärrän. Kirjoituksessa nämä mainitsemani eri teoriat ikäänkuin kietoutuu kauniisti yhteen, joten nauttikaa. Osittain kirjoitin tämän sen takia, että voisin itse hahmottaa systeemien ymmärrystä paremmin, mutta osaltaan myös sen takia, että pyrin tässä kertomaan kansantajuisesti “kuinka maailma toimii”. Tämä teksti ei voi kovinkaan kattavasti ja syvällisesti käsitellä eri osa-alueita, joten asioita on hieman “pyöristelty”, jotta tekstin koko ei paisuisi äärettömiin mittoihin. Myöhemmissä kirjoituksissani tulen todennäköisesti tarkentamaan asioita.

Systeemien teoria ottaa kantaa kaikenlaisiin systeemeihin ja maailmankaikkeus on myös erilaisista osista koostuva systeemi ja tällaisia systeemeitä voidaan havaita melkeinpä jokapuolella, kun vain katsomme ympärillemme ja tarkkailemme ympäristöämme. Jotta kirjoituksella olisi myös reaalista pohjaa, käytän esimerkkeinä systeemeistä mm. Politiikkaan liittyviä esimerkkejä, organisaatioiden johtamiseen liittyviä esimerkkejä ja myös luonnonntieteisiin liittyviä esimerkkejä. Systeemiteoriaa voidaan hyödyntää monessa paikassa ja nämä ovat vain muutama tapaus, jossa sitä voidaan soveltaa.

Tämä kirjoitus on tarkoitettu kaikille, joita erilaisten systeemien toimiminen kiinnostaa. Tässä on pyritty kirjoittamaan asiat mahdollisimman kansantajuisesti, mutta se, kuinka hyvin siinä onnistun, on lukijan päätettävissä ;)


Disclaimer

Asia ja teoriat joita tässä esitän, ovat kyllä pikeata tieteellistä teoriaa, joten tässä ei pitäisi minun mielestä “hömppää” olla. Asiat pohjautuvat oppimiini asioihin ja ilmaisen ne niin, kuin minä ne olen ymmärtänyt. Jos kirjoituksessa on jotakin asiavirheitä, niin en ota niistä enkä niiden mahdollisesta sovaltamisessa käytetystä ongelmista minkäänlaista vastuuta. Tässä kirjoituksessa esiteltyjen asioiden soveltaminen on siis lukijan omalla vastuulla. Ilman syvällisempää osaamista systeemeistä, näiden teorioiden soveltaminen käytäntöön voi olla jopa VAARALLISTA, jos ei tiedä mitä tekee. Käyttäkää maalaisjärkeä.

Olen laittanut kirjoituksen loppuun lähteitä, joista voi käydä lukemassa lisää informaatiota eri käsitteistä ja teorioista. Lähdeviitteitä en ole lisännyt tekstiin ja olen myös plagioinut lähteitä suorin lainauksin, ilman oikeanlaista viittaustekniikkaa. Tämän olen tehnyt kirjoituksen luetun helpottamiseksi ja myöskin itse kirjottamisen nopeuttamiseksi. Asiasisällön pitäisi kyllä olla oikein, vaikkakin tässä kirjoituksessa ei käytetä oikeanlaista viittaustekniikkaa. Lähteenä olen käyttänyt myös Wikipediaa, vaikkei sitä suositellakkaan käytettäväksi “tieteellisissä” kirjoituksissa. Minun mielestä Wikipedia on ihan hyvä lähde asian pintapuoliseen tutkiskeluun, mutta monesti kannattaa tarkistaa asia vielä toisesta lähteestä. Olen käyttänyt kirjoituksessa myös suoria lainauksia muista lähteistä ilman asianmukaisia viittausmerkintöjä. Näistä kirjoituksista täysi kunnia niiden asioiden alkuperäisille kirjoittajille. Minä olen vain tässä koostanut löytämääni materiaalia ja suorien lainausten copy-pasteaminen on hyvä tapa säästää aikaa. Lopussa on kuitenkin käyttämäni lähteet, joten sieltä voi käydä tarkastamassa, mistä olen copy-pastettanut asioita. Kiitos ja anteeksi.

Opettajana tiedän kuinka hankalaa on “elää niinkuin opettaa”, joten toivottavasti tässä ei ole kovinkaan paljon asiavirheitä johtuen Wikipedian käytöstä ja omasta mahdollisesti vielä puutteellisesta ymmärryksestä tai ajattelusta. Tämän vuoksi pidätän kaikki oikeudet tehdä muutoksia tähän kirjoitukseen jälkeenpäin. Ajattelun kehityttyä saattaa huomata, että on sanonut jonkin asian huonosti tai on ymmärtänyt sen täysin väärin, joten siksi tämä kirjoitus voi muuttua ajan saatossa.

Dokumentin alkukappaleet “Johdanto” on otettu suurimmaksi osaksi muista lähteistä, mutta loppua kohden “Itseorganisoituvan kompleksisen systeemin synty, dynamiikka ja kuolema” on enemmän minun henkilökohtaiseen omaan ajatteluun perustuvaa.


Käytettävät termit ja niiden selitykset

Järjestelmäajattelu

Järjestelmäajattelu tarkoittaa ajattelun muotoa jossa mikä tahansa järjestelmä jaetaan osiin joista se koostuu. Tarkastelemalla näiden osien välistä vuorovaikutusta kyetään paremmin ymmärtämään järjestelmää kokonaisuutena. Järjestelmäajattelua käytetään ehkäpä eniten suunnittelu, tutkimus -ja kehitystyössä sekä ongelmanratkaisussa, mutta sitä voidaan soveltaa mihin tahansa asiaan koska kaikki asiat koostuvat tavalla tai toisella kahdesta tai useammasta osasta.

Systeemiteoria

Systeemien teoria on poikkitieteellistä järjestelmien tutkimusta tavoitteena löytää sellaisia periaatteita, joita voidaan soveltaa kaikentyyppisten systeemien käsittelyyn eri tutkimusaloilla. Termillä ei ole vielä täysin vakiintunutta merkitystä. Sitä voidaan kuitenkin pitää systeemiajattelun erikoistapauksena ja yleistyksenä yleisestä systeemitieteestä, joka muodostaa systeemisen näkökulman. Systeemien teorian käsite on saanut alkunsa Ludvig von Bertalanffyn yleisestä systeemiteoriasta. Sitä on sovellettu myöhemmin muilla alueilla kuten toimintojen teoriassa ja sosiaalisten systeemeitten teoriassa.

Esimerkiksi, organisaatiotutkimuksessa systeemiteoriaa voidaan pitää käytännönläheisesti asioihin suhtautuvana lähestymistapana. Systeemiteorian näkökulmasta organisaatiot ovat sosiaalisia yksikköjä, jotka koostuvat osasysteemeistä, joita rakennetaan ja uudelleenrakennetaan tiettyjen päämäärien saavuttamiseksi. Osasysteemien välisistä sekä systeemin ja ympäristön välisistä vuorovaikutussuhteista riippuu, millaiseksi organisaation toiminta muotoutuu. Systeemeitä voidaan luokitella erilaisten tekijöiden mukaan ja ei ole varmaankaan yhtä oikeaa tapaa luokitella systeemeitä. Oikeanlainen luokittelu riippuu täysin asiayhteydestä.

Esimerkiksi, organisaatiotutkimuksessa systeemit jaetaan tavanomaisesti kolmeen kategoriaan: suljetut systeemit, avoimet systeemit sekä kompleksiset systeemit. On syytä korostaa, että kyseinen systeemien luokittelu em. tavalla on suuntaa antava. Erityisesti organisaatioiden kohdalla suljettu–avoin-ulottuvuus tulee ymmärtää vertauskuvallisena. Absoluuttisen avoimuuden tai sulkeutuneisuuden sijaan kysymys on ennemminkin avoimuuden ja sulkeutuneisuuden asteesta.

Holismi

(kreik. ὅλος, holos; ’kokonainen’) on filosofinen ja ontologinen käsite. Holismin arkimääritelmän mukaan kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, mutta täsmällisemmin ilmaistuna holismilla tarkoitetaan, että jonkin kokonaisuuden ominaisuudet ovat enemmän kuin sen osien ominaisuuksien summa. Holismin vastakohtana on (ontologinen) reduktionismi, jonka mukaan ylemmän tason kokonaisuus ei todellisuudessa ole muuta kuin alemman tason kokonaisuuden ilmiöitä. Voidaan ajatella myös, että kokonaisuus ei ole enempää kuin osiensa summa ja emergenteiltä vaikuttavat ilmiöt ovat tosiasiassa sen osien ominaisuuksia.

Emergenssi

(engl. emergence, emergentism) on alun perin filosofinen ja nykyään yhä voimakkaammin olemassaolon systeemeihin liittyvä käsite, joka tarkoittaa tietystä kokonaisuudesta nousevaa ja syntyvää uutta ilmiötä, ominaisuutta tai toiminnan tasoa. Emergentismillä tarkoitetaan filosofiassa ontologista kantaa, jossa johonkin fysikaaliseen systeemiin ilmestyy uusia ominaisuuksia. Muutosta alatason (yksinkertaisista) säännöistä ylätason (kompleksiseksi) kehittyneeksi järjestelmäksi kutsutaan emergenssiksi. Emergenssin luonnetta ja ehtoja tutkii emergenssioppi.

Holismin mukaan kokonaisuus on tiettyjen edellytysten vallitessa enemmän kuin osansa tai enemmän kuin osiensa summa, ja kokonaisuudesta kehkeytyy (engl. emerge) silloin ominaisuuksia, joita ei ole havaittavissa sen osissa. Esimerkiksi yksittäisellä kulta-atomilla ei ole ulottuvaisuutta, muotoa eikä väriä, mutta lukuisien kulta-atomien muodostamalla kokoomalla, kultahipulla, on mainitut ominaisuudet.

Variaatio/varianssi

Varianssi on todennäköisyyslaskennassa ja tilastotieteessä satunnaismuuttujan hajonnan mitta. Varianssi kuvaa sitä, kuinka paljon satunnaismuuttujan arvot keskimäärin vaihtelevat odotusarvosta. Kun arvot keskittyvät odotusarvon ympärille tiiviisti, on varianssin arvo pieni, ja kun arvot ovat hajallaan odotusarvon ympärillä, on sen arvo suuri.

Musiikissa variaatio/muuntelu on tekniikka, jossa teosta tai teoksen osaa muutetaan sitä toistettaessa. Muutokset voivat olla harmonisia, melodisia, kontrapunktisia, rytmisiä, äänenvärin muutoksia tai soitinnuksen muutoksia. Muuntelun tulosta kutsutaan muunnelmaksi tai variaatioksi.

Tässä kirjoituksessa käytetään variaatiota ja varianssia kuvaamaan juurikin näitä pieniä muunnoksia suhteessa jonkinlaiseen keski/odotusarvoon.

(Holistinen) systeemi

(Holistinen) systeemi (myös holistinen järjestelmä) koostuu osista ja osien välisistä suhteista, jotka muodostavat kokonaisuuden. Systeemille syntyy uusia ominaisuuksia, joita sen osilla ei ole, sillä kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Maailma koostuu systeemeistä. Emergenssi on systeemin syntyessä syntyvät uudet ominaisuudet. Systeemin osien väliset vaikutussuhteet ovat systeemin rakenne, organisaatio.

Systeemi käyttää hallintaa (dominance) osiinsa liittyen ja osat ja niiden oikeat suhteet luovat systeemeitä emergenssin avulla.

Osista muodostuva systeemi on siis mikä tahansa organisaatio, kone, solu tai niistä muodostuva seuraava tai sitä seuraava taso. Esimerkiksi kvarkki, alkeishiukkanen, atomi, molekyyli, monimutkainen proteiinimolekyyli, solu, ihmisen elimet, ihminen, ihmisryhmä (perhe), suurempi ihmisryhmä (heimo), vielä suurempi ihmisryhmä (valtio) ja lopulta ihmiskunta, globalisaatio. Tai työkalu, kone, järjestelmä, järjestelmien järjestelmä. Tai puolijohtavan aineen rajapinta, transistori, yhden bitin muistiyksikkö tai vastaava, mikropiirin toiminnallinen yksikkö, mikropiiri, piirilevy, tietokone, tietokoneverkko ja verkkojen verkko, internet.

Itseorganisaatio / itseorganisoituva systeemi

Itseorganisoituminen on lähinnä kompleksisten systeemien ominaisuus. Niihin syntyy itseorganisoitumisen kautta “ilmaiseksi” järjestystä, joka näkyy osia suurempina uusina kokonaisuuksina emergentteinä “hahmoina”. Itseorganisoituminen selittää kompleksisia systeemejä kuten elämää, aivoja, taloutta ja teknologiaa.

Yksinkertaisin periaatteellinen esitys itseorganisoituvista systeemeistä on järjestelmä, jossa on seuraavat osat:

  • systeemikokonaisuus
  • systeemin osat
  • systeemin osien vaikutussuhde systeemin kokonaisuuteen. Tätä vaikutussuhdetta sanotaan emergenssiksi.
  • systeemikokonaisuuden vaikutussuhde systeemin osiin. Tätä vaikutussuhdetta sanotaan kontrolliksi.

Itseorganisoituvat systeemit kompleksisina ilmiönä tarkoittavat suurta määrää osia ja niiden monimutkaisia yhteyksiä.

Esimerkiksi, tietyn alueen asukkaat (systeemin osat) päättävät sopia, että järjestetään yhdessä esimerkiksi teiden hoito. Tämän sopimuksen vuoksi syntyy tieosuuskunta (systeemi) emergenssin vuoksi. Tätä prosessia kutsutaan itseorganisoitumiseksi, kun systeemin osat vuorovaikutuksen kautta saavat aikaiseksi jotakin uutta.

Peliteoria

Peliteoria on sovelletun matematiikan osa-alue, jossa tarkastellaan agenttien välistä strategista kanssakäymistä. Peliteoria on matematiikan ja sosiaalitieteiden puolimatkassa majaileva ala, jonka tutkimuskohde on paljon perinteisiä pelejä laajempi. Strategisissa peleissä ihmiset tai yleisemmin agentit valitsevat toimintastrategian, joka maksimoi heidän hyötynsä ottaen huomioon muiden agenttien valinnat.

Peliteoria on kehitetty sellaisten tilanteiden analysointiin, jossa kaksi tai useampia aktiivisia päätöksentekijöitä tekevät valiontoja siten, että eri pelaajien valinnat vaikuttavat toisten pelaajien “hyvinvointiin” (pelin lopputulokseen, tulemaan). Peliteoria tutkii mm. konfliktitilanteita, joiden osapuolilla on osittain tai kokonaan yhteensovittamattomia tavoitteita. Esimerkiksi politiikka, sodankäynti, talouselämän kilpailutilanteet, ammattiliiton ja työantajien palkkaneuvottelu, hallituspuolueiden neuvottelu hallitusohjelmasta, kartelliyritysten neuvottelu tuotantokiintiöistä tai vaikkapa pokeri tarjoavat runsaasti aineistoa peliteorialle.

Peliteorian avulla voidaan myös analysoida tilanteita, joissa pelaajat eivät aidosti neuvottele asioista vaan tekevät toisistaan tietämättä valintoja, jotka vaikuttavat muiden pelaajien hyvinvointiin. Esimerkiksi, kaikki kilpailutilanteet, joukkue- ja yksilöpelit kuten shakki ja muut lautapelit, urheilukilpailut jne. Yhteistä pelitilanteille on, että pelaajilla on useita (vähintään kaksi) vaihtoehtoisia strategioita (valintoja), joilla he voivat vaikuttaa pelin lopputulokseen. Shakin pelaajalla siirrot, kartelliyrityksillä hyväksyä tai hylätä ehdotettu tuotantokiintiö jne.

Monet maailman ilmiöt voi muotoilla peliksi, oli kyse sitten liikakalastuksesta, hintakilpailusta tai rikosten torjunnasta. Ihmisten välisen vuorovaikutuksen matematisoiminen on kuitenkin vaikeaa, sillä ihmiset eivät todellisuudessa suinkaan aina toimi matemaattisen johdonmukaisesti. Siksi kaikkia vuorovaikutustilanteita ei voi kuvata peliteorialla oikein.


Itseorganisoituvan kompleksisen systeemin synty, dynamiikka ja kuolema

Osasten välinen vuorovaikutus ja "sopimukset"

Kuten tieosuuskunnan esimerkistä voidaan huomata, korkeamman tason systeemi emergoituu silloin, kun kaksi tai useampi osapuolta päättävät tehdä jonkinlaisen sopimuksen/säännön keskenään. Tätä on havainnollistettu alla olevassa kuvassa:

Näin on meille syntynyt aikoinaan mm. Kunnat, Valtiot ja valtiota korkeammat instituutiot, joten EU (auroopan unioni) ja vaikkapa YK (yhdistyneet kansakunnat). Tällaisia sosiaalisen järjestyksen ja yhteistyön rakenteita ja mekanismeja kutsutaan instituutioiksi.

Instituutiot ohjaavat kahden tai useamman yksilön käyttäytymistä. Instituutiot muokkaavat ihmisten toimia ja tavoitteita, ja ne luovat ja pitävät yllä ihmisten yhteistoiminnan sääntöjä. Termiä “instituutio” käytetään usein kuvaamaan yhteiskunnalle tärkeitä ja vakiintuneita tapoja sekä käyttäytymismalleja, mutta myös nimenomaisia hallituksen ja julkisen vallan organisaatioita. Instituutioiden syntyminen on yksi esimerkki itseorganisoituvan kompleksisen systeemin synnystä.

Tällaista itseorganisoituven kompleksisen systeemin synnystä toinen esimerkki on vaikkapa atomien/molekyylien reaktiot, joissa kaksi tai useampi ainetta yhdessä saattavat aiheuttaa suuremman tason (esim. monimutkaisemman molekyylin) syntymisen, eli emergoitumisen. Tyypillisesti tällanen reaktio vaatii oikeat olosuhteet ja energiaa. Luonnossa tapahtuu myös reaktioita, joissa osasten yhdistymisestä vapautuu energiaa (esim. fuusio reaktio), joten energian tarve ei välttämättä vaatimus, mutta tyypillisesti se on. Tällaisten prosessien vaikutuksesta ja pitkän ajan kuluessa myös ihminen on jalostunut evoluution vaikutuksesta.

Nyky tiedon mukaan, vastaavanlaista itseorganisoitumista tapaahtuu myös ihmisen aivoissa. Yksittäisten neuroneiden “kilpatilanteet”/kommunikaatio/vuorovaikutus lopulta emergoi korkeimmalla tasolla ihmisen tietoisuudeksi.

Kontrolli ja emergenssi

Sopimuset/säännöt voivat olla tulla joko osasten vuorovaikutusten seurauksesta tai sitten ne tulee “ylhäältä annettuna” kuten maailmankaikkeuden luonnon lait. Luonnon lakeja voidaan pitää maailmankaikkeuden “ylimpänä sopimuksena” ja niitä ei voi rikkoa, vaikka kuinka haluaisi.

Säännöt kaventavat

Kontrolli ikäänkuin rajoittaa sitä varianssia, joihin asiat voi järjestyä ilman keskiarvon (sopimuksen) rikkomista. Mitä enemmän kontrollia, sitä vähemmän varianssia ja päin vastoin.

Kuten instituutioidenkin tapauksessa, jossa instituutiot ohjaavat kahden tai useamman yksilön käyttäytymistä, luotu sopimus/sääntö rajoittaa osasten toimintavapautta. Päässääntöisesti voidaan sanoa, että nämä kaikki sopimukset/säännöt rajoittavat osasten toimintavapautta. Tästä sopimuksesta syntyy systeemin koheesiota, jolloin systeemin osat toimivat jonkin yhteiden periaatteen mukaan (sen sopimuksessa sanotun periaatteen mukaan).

Esimerkisi, luonnontieteissä, alkeishuikkasten ja niiden vuorovaikutusten (alkeishiukkasiin vaikuttaa päääsääntöisesti: sähkömagnetismi, vahva- ja heikko ydinvoima) säännöt rajaavat sen, kuinkan monta erilaista atomia meillä voi olla maailmassa olemassa (liian monta elektronia, protonia ja neutronia omaava atomi ei enää pysy kasassa).

Toinen esimerkki voisi olla vaikkapa EU, joka rajoittaa kansallisvaltioiden toimintavapautta luomalla uusia direktiivejä, joita kansallisvaltioiden pitää noudattaa.

Varianssi kontrollin alaisuudessa

Jos ajatellaan sääntöä/sopimusta jonkinlaisena “keskiarvona” tai ideaalina, niin silloin kaikki näiden sääntöjen puitteissa tapahtuva on varianssia tämän keskiarvon ympärillä. Tällaista sääntöä/sopimusta voidaan myös sanoa eräänlaiseksi invarianssiksi, eli asiaksi, joka pysyy muuttumattomana vaikka muu asia sen ympärillä muuttuu.

Hyvänä esimerkkinä voitaisiin pitää esimerkiksi YK:n laatimien ihmisoikeuksien tapauksessa “Oikeus opetukseen” on määritelty, muttei sitä miten tämä pitää käytännössä toteuttaa. Tässä esimerkissä muuttumaton asia on “oikeus opetukseen” ja muuttuvana asiana on esim. maksullinen vai maksuton koulutus, joka on voitu toteuttaa erilailla eri maissa.

Organisaatioissa, voidaan ajatella ylemmän johdon antamat työtehtävät myös ikäänkuin tällaiseksi rajoittavaksi “sopimukseksi”. Työntekijän pitää tehdä sellaista tehtävää, jota työnjohto määrää. Työn tekemisen yksityiskohtiin monesti hyvä johto ei ota kantaa, vaan tekijälle jää “pelivaraa” tehdä asiat haluamallaan tavalla. Joissakin organisaatioissa tosin pomot mikromanageeraavat työntekijöiden tekemistä, joten silloin kyseessä on tiukempi kontrolli ja enemmän autoritäärinen johtaminen (jollaista ei enää nykypäivänä pitäisi olla). Kontrollin rooliin organisaatiossa palataan myös myöhemmin tässä kirjoituksessa.

Monia muitakin esimerkkejä löytyy tällaisesta varianssista kontrollin alaisuudessa, kuten säännöt, joilla elävien olentojen DNA:n osaset voivat järjestyä. Shakkipelissä säännöt määräävät, kuinka eri tyyppisiä pelinappuloita voidaan siirtää laudalla. EU-direktiivien tapauksesa, komission laatima direktiivi on suunniteltu jollakin tapaa “väljäksi”, jolloin direktiivin soveltamisessa voidaan tehdä halutunlaisia tulkintoja (näin ainakin pitäisi olla, en tiedä toteutuuko se nyt). Ja listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Varianssin rooli on erittäin tärkeä systeemin elinkelpoisuuden (viabiliteetti) kannalta muuttuvassa maailmassa. Jos varianssia ei ole ja systeemi on biasoitunut pahasti, niin silloin systeemi kuolee. Sen enemmän en tässä vaiheessa sitä perustele, vaan sitä perustellaankin enemmän seuraavissa kappaleissa, joissa käydään läpi harhaa ja hajontaa ja systeemin elinkelpoisuuden edellytyksiä. Elinkelpoisessa systeemissä on aina varianssia, jotta se voi reagoida sen varianssin avulla muuttuviin olosuhteisiin puhutaankin ns. Elinkelpoisistä systeemeistä (eng. Viable System Model).

Bias-variance kompromissi

Tilastotieteessa ja koneoppimisessa käsite bias-varianssin kompromissi, joka on ennustavien mallien joukon ominaisuus, jolloin malleissa, joiden parametrien estimoinnissa on pienempi bias (harha), parametriarvioiden varianssi (hajonta) on suurempi näytteiden välillä ja päinvastoin.

Tätä mallia voidaan myös hyödyntää kuvaamaan varianssin merkitystä kontrollin alaisuudessa saamaan intuitiivinen käsitys biaksen ja varianssin merkityksestä esim organisaatoiden johtamisessa.

Otetaan taas käyttötapaukseksi/esimerkiksi organisaation johtaminen. Voidaan ajatella, että esim. yrityksen tavoitteena on tehdä jotakin markkinoille sopivaa tuotetta, eli siinä tikkataulun keskus on “oikea markkinarako” ja heitettävät tikat ovat tuotteita kyseiseen markkinarakoon. Jos tikka sattuu keskelle taulua, niin silloin on tuote osunut juuri oikeaan markkinarakoon ja yritys käärii siitä hyvät rahat. Ongelmana tosin on se, että markkinat muuttuvat koko ajan, eli tikkataulu liikkuu koko ajan, jolloin aiemmin heitetty napakymppi ei ole enää mahdollista toistaa täsmälleen samanlaisella heitolla. Tämän ongelman vuoksi systeemissä pitää olla varianssia, jotta se säilyisi elinkelpoisena.

Systeemin kuoleminen

Mikäli organisaatiossa on pieni bias, niin silloin se tekee oikeita tuotteita, mikäli organisaatiossa on suuri bias, niin silloin se tekee vääriä tuotteita. Matalan varianssin organisaatiot ovat hyvin autoritäärisiä, koska tiukka kontrolli rajoittaa sitä varianssia ja erilaisuutta ei hyväksytä. Korkean varianssin organisaatiossa, joka ei ole niin autoritäärinen, annetaan enemmän tilaa emergenssille ja sitä kautta erilaisia tuotteita voi syntyä. Jos varianssia on liian vähän, niin silloin ei tule uusia tuotteita, jos varianssia on liikaa, niin silloin organisaatiossa on enemmän “tyhjäkäyntiä” ja silloin tehdään myös turhaa työtä. Ideaalitilanteessa, organisaatio on matalan biasin organisaatio, jossa on juuri sopivasti varianssia uusien asioiden synnyttämiseksi. Hyvä organisaatio siis tarvitsee jonkin verran tyhjäkäyntiä ja tehottomuutta.

Huonossa organisaatiossa taasen on suuri bias. Sen tuotteet ei oikein vastaa sitä, mitä markkinoilla vaaditaan. Tällainen organisaatio voi tosin säilyttää elinkelpoisuutensa lisäämällä varianssia (esim. R&D kautta), jolloin joku tuote “vahingossa” sattuu markkinarakoon. Suuren varianssin ylläpitäminen tosin on tehotonta, ja jos sitä tehdään pitkään, niin firman kassa tuppaa kuihtumaan ja organisaatio voi kuolla.

Sääntöjen/sopimusten rikkominen ja peliteoria

Sääntöjä voi myös tarvittaessa rikkoa. Sillä tosin on seuraamuksia, kuten esimerkiksi juridisissa sopimuksissa voi olla jokin sakko sopimusrikkeestä. Tyypillisesti tällainen sopimuksen rikkominen voidaan nähdä peliteoreettisena pettämisenä, jolloin osapuolten välinen luottamus kärsii. En tässä kirjoituksessa käy kovinkaan tarkasti tuota luottamus asiaa, joka liittyy oleellisesti sopimuksiin. Mikäli haluat intuitiivisesti ymmärtää luottamuksen synnyn ja pettämisen anatomiaa, niin suosittelen tutustumaan oheiseen “Evolution of trust”-interaktiiviseen oppaaseen: https://ncase.me/trust/.


Lähteet